"Sä et voi määrätä mua! Sä et oo mun äiti!"

 "Sä et voi määrätä mua! Sä et oo mun äiti!"

En ole koskaan (ainakaan vielä) joutunut kohtaamaan noita sanoja omassa arjessani, mutta uusioperheellisenä olen pohtinut tilannetta ja sitä, että miten tuohon vastaisin? Mikä olisi oikea tapa pitää auktoriteettiä yllä, olla se turvallinen ja vastuuntuntoinen aikuinen astumatta kuitenkaan sekä nuoren, että hänen biologisen vanhempansa varpaille tai reviirille?

Aikuisten väliset kemiat ovat joskus hyvinkin hankalia - varsinkin jos kyseessä on eksät tai heidän uudet puolisonsa. Erityisesti heti eron jälkeen ilmassa voi leijua hyvinkin vahvaa vihaa, katkeruutta ja mustasukkaisuutta. Lisäksi jos entinen puoliso löytää rinnalleen uuden rakkaan, voi itsellä helposti tulla uhattu olo - mitä jos tuo uusi kumppani vie minun paikkani vanhempana? Mitä jos en itse enää riitä? Tai mitä jos lapsi tykkääkin ns. uudesta vanhemmasta enemmän kuin minusta?

Vanhempien omat pelot, epävarmuus, katkeruus ja viha voi helposti johtaa sotaan. Siihen, että aletaan käyttää lasta pelinappulana, jolla pyritään tuhoamaan toisen vanhemman elämä, sotketaan tarkoituksenmukaisesti hänen arkeaan, kytätään ja etsitään toisesta virheitä, mistä sitten kannellaan pahimmillaan sosiaalihuoltoon ja kuormitetaan järjestelmää niin, että ne lapset ja perheet, jotka aidosti apua tarvitsisivat arjessaan, jäävät resurssien puutteessa ilman. 

Tämä käytös on äärimmäisen lapsellista, epäsopivaa ja pahimmillaan täyttää henkisen väkivallan piirteet. Sodan keskellä katkeruuden ja vihan sokaisemat aikuiset eivät enää huomaa, kuinka sota satuttaa pelinappulana toimivaa lasta - täysin syytöntä olentoa, joka ei ole tehnyt mitään pahaa joutuakseen sodan pelivälineeksi.

Eron tullen kaikki tunteet ovat sallittuja. On ok itkeä, surra, olla vihainen ja karjua. Meidän aikuisina pitäisi kuitenkin pystyä takaamaan lapsillemme turvallinen koti elää ja olla. Lapsi ymmärtää jos isä itkee, kun selittää, että isä on nyt surullinen. Joskus on ok myös huutaa, kunhan myös pyytää anteeksi ja selittää, että viha ei johdu lapsesta, vaan äidin on nyt vain huono olla, ja että kyllä tämä tästä - kiitos kun sinä olet siinä, kiitos kun tuot valoa ja väriä äidin elämään.

Erosta ja huonoista tunteista huolimatta vanhempien olisi hyvä sopia molempiin koteihin jotkut yhteiset pelisäännöt, niiden ei kuitenkaan tarvitse olla identtiset! Tämä on asia, minkä itse olen vuosien saatossa hiljaa oivaltanut. Vaikka meillä herätään aamulla jo hyvissä ajoin viettämään päivää, voi toisessa kodissa olla normaalia nukkua puolille päivin. Se ei tee toisesta kodista tai toisesta vanhemmasta huonompaa tai parempaa. Se vain näyttää lapselle ja nuorelle, että elämää voi elää monella eri tavalla, ja mikään niistä ei ole toista tapaa huonompi. Lapsi voi sitten varttuessaan poimia molemmista kodeista ne itselleen sopivat tavat elää ja olla. Ja joskus lapsi saattaa tuoda toisen kodin tapoja myös toiseen kotiin, jos oivaltaa itse, että tämä on hyvä ja fiksu tapa jolla voidaan parantaa myös toisen kodin arkea - näin meillä on tapahtunut monta kertaa!

Koenko itse äitinä lapseni isän uuden puolison uhkana? Voin puhtain sydämin sanoa, että en! Itse koen, että on mahtavaa, kuinka monta rakastavaa ihmistä lapseni ympärillä on. Ne luovat hänelle vahvan turvaverkon ja antavat monipuolisen sekä rikkaan kasvuympäristön lapselle. Olen itse istunut lapseni isän ja tämän puolison kanssa saman pöydän ääreen kahvikupposelle ja olemme yhdessä puhuneet lapsemme arjesta, säännöistä ja elämästä. Minusta on hienoa tuntea aikuiset, jotka lapseni elämään kuuluvat ja olla hyvissä väleissä heidän kanssaan. Olen sitä mieltä, että kaikkien kanssa olisi hyvä tulla toimeen, toki jos toinen aikuinen on täysi persepää, ei minunkaan tarvitse häntä yrittää miellyttää (en siis tarkoita, että eksän puolison kanssa pitäisi olla bestiksiä, mutta niin, että fiksuina aikuisina edes voisimme asiallisesti keskustella lasten asioista).

Nyt kun muutimme uuteen kotiimme ja yhdistimme perheemme, pyysin myös mieheni eksän, eli vanhimman tyttäremme äidin meille kahville. Näin sekä minä pääsin tutustumaan häneen, että hän tietää, kuka uusi aikuinen hänen lapsensa arkea värittää.

Sen lisäksi, että pääpirteiset pelisäännöt ovat kahden kodin välillä toisiaan tukevat (esim. ruutuaika ja nukkumaanmenoaika), on myös hyvä laatia kodin omat sisäiset pelisäännöt. Meidän talouteen kuuluu kaksi aikuista ja kaksi nuorta, joilla molemmilla on myös toiset kodit. Meillä eletään siis tavallaan kolmen kodin arkea. 

Me istuimme ensin mieheni kanssa alas ja pohdimme yhdessä, millaiset pelisäännöt haluamme kotiimme. Yhdessä siksi, että kun istumme alas tyttöjen kanssa, me vanhemmat olemme samalla puolella, eikä erimielisyydet aiheuta ns. porsaanreikiä yhteisiin sääntöihimme.

Kun olimme käyneet pääpiirteet läpi vanhempien kesken, pyysimme tytöt mukaan perhepalaveriin. Istuimme yhdessä keittiönpöydän ääreen kynän ja paperin kanssa. Kävimme säännöt kohta kohdalta läpi ja kirjasimme ne ylös. Kävimme säännöistä vapaata keskustelua ja tytöt saivat kertoa omia mielipiteitään ja kysyä tarkentavia kysymyksiä sääntöihin liittyen. Sääntölista teipattiin lopuksi keittiöön kaikkien näkyille, jolloin jokainen voi tarvittaessa käydä listasta tarkistamassa kohtia jos niikseen tulee.

Kun säännöt ovat selkeät ja ne ovat kaikkien näkyvillä, ei kenenkään tarvitse kokea epäoikeudenmukaisuutta, vaan arki on selkeää ja tasa-arvoista.

Meidän sääntöihimme kuuluu mm. että tytöt petaavat aamulla vuoteensa, pesevät hampaansa ja ottavat vitamiinit. Illalla ennen nukkumaanmenoa huone siivotaan niin, ettei lattialla tai koulupöydällä ole ylimääräistä tavaraa. Tyttöjen vastuuseen kuuluu myös roskien vienti ja astianpesukoneen tyhjennys. Ruutuaika yhtenäistettiin, samoin viikkoraha. Sääntöjä seurataan ja päivitetään tarpeen tullen.

No, mitä vastaisin nuorelle, joka huutaa naama punaisena, etten ole hänen äitinsä? Sanoisin, että se on totta. Minä en ole sinun äitisi - sinulla on jo äiti joka rakastaa sinua, aivan kuten minä olen äiti omalle tyttärelleni. Minä en vie sitä kunniaa sinun äidiltäsi, vaan se kuuluu puhtaasti hänelle. Minä kuitenkin olen aikuinen ja asun samassa taloudessa sinun kanssasi. Minä noudatan samoja sääntöjä kuin sinäkin. Minä lupaan rakastaa sinua kuin omaani ja haluan sinulle vain pelkkää hyvää. Minä en laadi sääntöjä kiusatakseni sinua, vaan turvatakseni niillä sinun elämäsi ja antaakseni sinulle suunnan elämälle. Sinä olet minulle rakas ja tärkeä, ja vaikka sinä kuinka kiukkuat ja karjut, minä en mene pois. Minä seison tässä sinun rinnallasi ja tuen sinua. Sinun ei ole pakko rakastaa minua, mutta toivoisin että silti yrittäisit kunnoittaa minua ja tulla kanssani toimeen.

-Minna-