Teini säästää

Syksy on mennyt vilisten arjen tuoksinassa ja siksi myös blogin puolella on ollut hiljaista.

Nyt kuitenkin haluan kirjoittaa meidän nuorimman tytön pitkä jänteisestä matkasta kohti omaa pankkikorttia ja siitä, kuinka päädyimme pisteeseen, että 11-vuotias onnistui säästämään rahaa omaan läppäriin.

Palataan kuitenkin ajassa taakse päin aina minun lapsuuteeni. Minulla ei ole koskaan ollut käytössä viikkorahaa eikä varsinaisesti edes karkkipäivää. Tulen ns. duunari-perheestä, missä isä teki ympäri pyöreää päivää elättääkseen nelihenkisen perheensä ja äiti toimi pääosin kotiäitinä.

Raha oli välillä tiukassa, koettelihan 90-luvun alkua myös isosti lama. Elämässä kuitenkin porskutettiin eteenpäin ja erityisesti isäni on ollut aina hyvin säästeliäs "tarkan markan mies". Karkkia vanhempani ostivat meille lapsille viikonloppuisin, kun käytiin tekemässä isot ostokset kaupasta, mutta namia ja erityisesti limua oli tarjolla myös viikolla, jos vain sitä hoksasimme pyytää veljeni kanssa.

Samoin rahaa sai silloin tällöin käyttöön, kun sitä pyysi, eikä meidän lasten tarvinnut miettiä itsenäisesti säästämistä tai esim. omien vaatteiden ostamista.

En myöskään koskaan päässyt teininä kesätöihin, sillä Kuopion alueella alaikäisten työpaikat ovat lähinnä  PeeÄssä sekä kirkko, ja molempiin työntekijät valittiin arpomalla. Elin siis onnellisesti Herran kukkarossa täysi-ikäiseksi asti, kunnes lähdin opiskelemaan ja todellisuus rahaa kohtaan helähti vasten kasvojani.

Opintotuen ja asumistuen jälkeen, kun maksoin silloisen poikaystäväni kanssa vuokran, rahaa jäi käytettäväksi vähän reilu 200 euroa kuussa ja sillä piti maksaa laskut sekä ruoat. En osannut tarttua opintolainaan, joten vanhempani tukivat minua rahallisesti vielä usean vuoden kotoa muuton jälkeen.

Olen käynyt itse pitkän matkan, jotta olen oppinut ymmärtämään rahan arvon ja sen merkityksen, ja matkani jatkuu yhä edelleen.

Kun sain oman tyttäreni ja näin hänen kasvavan ja kehittyvän, pohdin usein, kuinka voisin opettaa hänelle jo nuorena rahan merkityksen, jotta aikuisuuteen astuminen ei olisi niin suuri askel kuin omani oli ollut. 

Minä ja Hän

Perustimme lapsen isän kanssa lapselle hänen synnyttyä oman säästötilin, jonne laitetaan pieni summa rahaa joka kuukausi. Tiliä on käytetty hätätilanteissa lääkärimenoihin ym. mutta pääajatus on, että kun tyttäremme kasvaa aikuiseksi, toimii tili hänellä pienenä pesämunana ja turvana. Tuo tili on kuitenkin vielä kaukainen piste tyttäremme tulevaisuudessa, ja halusin opettaa hänelle konkreettisesti rahan käyttöä, sekä säästöä.

Kun tyttäreni meni ensimmäiselle luokalle, astui kuvioon viikkoraha. Viikkoraha oli 5 euroa ja siihen kuului muutama sääntö: 

1.  Joka viikko viikkorahasta on laitettava vähintään 1 euro säästöön. Tämä on viikkorahasta 20 % ja näin lapsi oppii laittamaan "palkastaan" aina pienen palan sivuun. Näin meidän aikuistenkin tulisi toimia, joskin monella se ei edelleenkään mene näin.

2. Viikkorahalla lapsen on ostettava itse omat karkit.

Tässä vaiheessa rahan saantiin ei sisältynyt muita sääntöjä. En siis käskenyt tytärtäni siivoamaan rahan edestä huonettaan. Selitin sen tyttärelleni näin:

"Kukaan ei maksa minullekaan siitä, että pidän kotini puhtaana, miksi maksaisin sinulle siitä? Me jokainen omalla kohdallamme päätämme, haluammeko asua sotkun ja lian keskellä vai emme. Myös sinä itse teet sen päätöksen, oletko onnellisempi, jos huoneesi on siisti vai puhdas". 

Päättäväinen jo pienenä

Tyttäreni mielestä logiikka oli selkeä, joskin huone oli välillä täysi kaaos ja välillä siisti ja viihtyisä - niinhän oli kotimmekin vaihtelevasti, kun yritin yksin eronneena tasapainoilla kotiäidin, kahdessa työssä käyvän ja täyspäiväisiä opintoja suorittavan henkilön sekamelskassa.

Hyvin pian tyttäreni alkoi hahmottaa sen, että kuinka nopeasti rahaa alkaa kertymään säästöön, kun sitä säännöllisesti sinne laittaa. Euron säästö muuttui omatoimisesti 2 euron säästöön ja pian 3 euron säästöön. Kaupassa hän puntaroi tarkkaan irtokarkkejaan, ettei hinta nouse yli 2 euron, jotta säästöön jää rahaa mahdollisimman paljon.

Ja eräs päivä olimme siinä pisteessä, että tyttäreni alkoi pohtia itselleen uutta kännykkää vanhan ja huonokuntoisen tilalle. Hänellä oli aina ollut käytetty puhelin, eikä koskaan omaa uutta, sillä nuo käytetykin olivat käyneet uinnilla sekä vesivessassa, että mökin (luojan kiitos jäätyneessä) puuhuussissa.

Kävin keskustelua siitä, että jos hänelle hommataan uusi 200 euron puhelin, sitä ei todellakaan saa pudotella pönttöihin, eikä minnekään muualle. Eikä näyttö voi aina olla sokeristen sormien lähmimä ja tahmea. Tytär vakuutti, että hän pitäisi puhelinta kuin kukkaa kämmenellä ja niin lähdimme puhelin kaupoille - tyttäreni oli säästänyt viikkorahoistaan 100 euroa ja me vanhemmat maksoimme puhelimesta loput. Ja voin sanoa, että tuo puhelin ei ole lennellyt koskaan minnekään, eikä näyttö ole enää ollut tahmassa, vaan tyttäremme on käsitellyt puhelinta kunnioittaen - onhan se omilla rahoilla hankittu.

Tämän vuoden alussa kun kahden hengen tyttötalous muuttui neljän hengen uusioperheeksi, oli myös aika  päivittää viikkoraha, sillä mieheni tyttären viikkoraha on 10 euroa.

Pitkäjänteisyys ja päättäväisyys
ovat läsnä myös nuoren oman
tyylin etsimisessä, hän ei halua
kulkea massan mukana, vaan 
löyttää oman polun olla ja elää

Kun raha nousi, nousi myös vastuu, eli nyt kuvioon astui ne paljon parjatut kotityöt. Oma huone olikin jo alkanut pysyä siistinä, eikä siitä enää tarvinnut vanhempana juuri suutaan avata. Lisäksi tytöille tuli roskien vienti, astianpesukoneen tyhjennys sekä viimeisimpänä pikkuvessan siivous. Nämä eivät tulleet pelkästään rahan takia, vaan yhteisen hyvinvoinnin ja tasa-arvon vuoksi - me kaikki asumme ja sotkemme täällä, on siis reilua, että kaikki myös osallistuvat kodin siisteyden ylläpitämiseen.

Tyttäreni sai selkeästi "palkan korotuksesta" uutta intoa säästämiseensä. Hän laskelmoi, että vuodessa on 52 viikkoa, joten hänellä olisi mahdollisuus säästää 520 euro. Kävimme keskustelua myös siitä, ettei pidä olla itselleen liian ankara, vaan elämästä pitää pystyä myös nauttimaan ja sitä namiakin voi välillä ostaa, eli ei pidä asettaa itselleen liian kovia tavoitteita.

Kun vuoden vaihteen jälkeen säästöä alkoi selkeästi kertymään, tyttäreni alkoi puhua oman tietokoneen ostamisesta. Sen pitäisi olla kannettava, jonka hän voisi kuljettaa myös isälleen mukaan isäviikoksi. Koneen tulisi olla riittävän tehokas, että sillä voisi pelata ja editoida videoita.

Otimme yhteiseksi tavoitteeksi 26.11.2021 jolloin on Black Friday. Katsoisimme tuolloin, onko hyviä koneita tarjouksessa. Tyttäremme tavoite oli säästää 400 euroa ja me vanhemmat laittaisimme säästöstä budjettiin lisää 200 euoa jos tavoite on täyttynyt.

Viikkorahan lisäksi tytär sopi kevään alussa ukin kanssa työsopimuksen, missä hän käy kerran viikossa leikkaamassa mummolassa nurmikon. Tästä tytär sai kuukausipalkkaa 50 euroa. Lisäksi hän keräsi kesällä mökillä marjoja, kävi mummolassa syksyllä haravoimassa lehtiä ja toisessa mummolassa keräämässä metsästä kuusen kerkkiä. Hän säästi kaikki syntymäpäivärahat ja osti vaatteet lahjaksi saamillaan lahjakorteilla. Lisäksi hän "alehaukkaili" tarjouskarkkipusseja joita hän jakoi minigrip-pusseihin useammalle viikolle.

Ahkera ruohonleikkaaja

Yhdestä pussista kolmen viikon namit!

Pian huomasimme, että tytöllä on oman huoneen pöydällä peltipurkissa jo yli 500 euroa rahaa, eikä kesä ollut vielä kääntynyt edes elokuulle. Turvallisuus syistä päätimme tyttären isän kanssa hommata tytölle oman tilin sekä pankkikortin. Näin rahat saatiin turvaan tilille ja meitäkin helpotti, kun viikkorahan voi maksaa virtuaalisesti.

Pankkikortin hommaamiseen meni aikaa noin kuukausi ja tytär oli hieman pettynyt, kun hän oivalsi, ettei nettiostoja voi tehdä ennen kuin hän täyttää 15-vuotta. Onneksi kortin käyttäminen lähimaksuineen ja tilisiirtoinen osoittautui niin helpoksi, että kesän hypetetyin kortti olikin lopulta iloitsemisen arvoinen nettiostokiellosta huolimatta.

Ja niin lopulta saapui Black Weekin alku. Tytär oli ylittänyt tavoitteensa miltei kaksinkertaiseksi, sillä säätöä oli kertynyt lopulta noin 700 euroa! Hienosta suorituksesta ylpeinä, myös me vanhemmat nostimme omaa osaamme ja 20.11.2021 tyttäremme osti itselleen Lenovon pelikannettavan hintaan 1099 euroa.

The Läppäri

Mielestäni huikea saavutus 11-vuotiaalta! 

Meillä pieni säästäjä jatkaa matkaansa kohti uusia kohteita - listalla on jo uusi näyttö, hiiri ja pelikuulokkeet. Mihin kaikkeen tuo nuori nainen vielä kykeneekään!

-Minna-