Muistan, kun ystäväni oli vuosia sitten kaupassa pienen poikansa kanssa. Poika rakastui päätä pahkaa vaaleanpunaisiin kumisaappaisiin ja halusi ne ehdottomasti itselleen. Ystäväni, ylpeä äiti, oli jo kassalla poikansa ja saappaiden kanssa, kunnes poika yhtäkkiä pysähtyi, katsoi äitiään ja sanoi "Äiti, mitä jos minua kiusataan sen takia, että käytän vaaleanpunaisia kumisaappaita koulussa?"
Ystäväni sydän murtui noihin pieniin, mutta voimakkaisiin sanoihin. Mitä äitinä tai vanhempana voi vastata lapselle tuossa tilanteessa? Emme voi luvata, ettei joku kiusaa sinua. Sinua voidaan kiusata niin vaaleanpunaisten saappaiden, väärän merkkisten vaatteiden, kuin hassusti sointuvan ässän takia. Me emme voi vaikuttaa siihen, että joku päättää alkaa nälvimään toista ihmistä, jos tämä ei istu nälviän maailmankuvaan. Se tieto turhauttaa ja murtaa vanhempaa, joka haluaa suojella kaikkein rakkaintaan maailman pahuudelta.
Se, mitä me voimme tehdä, on laajentaa sekä omaa, että lapsemme maailmankuvaa. Me voimme sanoa lapselle, että sinulla on oikeus pukeutua niin kuin haluat, sinulla on oikeus rakastaa ja elää niin kuin hyvältä tuntuu - toki turvallisesti, itseäsi ja muita kunnioittaen. Sinä et ole vastuussa muiden aatteista, etkä sinä voi pakottaa ketään omien aatteidesi raameihin.
Elämme Pride-kuukautta (kesä 21) ja sen huipentumaa Pride-viikkoa. Meidän nuoret tykkäävät bongata sateenkaarilippuja sekä -tuotteita niin kaupoista, kaduilta, kuin sosiaalisesta mediasta. Erityisesti nuorimmainen on hyvin kiinnostunut Pridesta ihan ympäri vuoden ja olen siitä äitinä hyvin ylpeä.
Pride ei ole kuitenkaan vain ostohuumaa, vaikka moni yritys sitä hyödyntääkin röyhkeästi markkinoinnissaan. Pride on tasa-arvon ja ihmisoikeuksien tavoittelua. Ihmisoikeudet eivät ole mielipideasia, ne kuuluvat tasapuolisesti jokaiselle meistä.
Kuinka olen itse kertonut lapsillemme Pridesta ja tasa-arvosta, olenhan itse etuoikeutettu valkoinen heteronainen, jonka ei ole koskaan tarvinnut piilotella itseään tai seksuaalisuuttaan? Varmasti olen tietämättömyyttäni jättänyt paljon sanomatta. Minunkin matka ihmisoikeuksien maailmassa on vielä täysin kesken. Mutta minä yritän. Ja toivon, että myös lapsemme yrittävät. Sillä se on askel kohti parempaa ja suvaitsevampaa yhteiskuntaa.
Meillä on opetettu, että pojat voivat käyttää vaaleanpunaisia kumisaappaita ja tytöt voivat leikkiä sinisillä autoilla. Tyttöjen ei tarvitse yksinomaa rakastaa poikia, eikä poikien tyttöjä, vaan rakkaus on enemmän kuin sukupuolielimet jalkojen välissä. Myös se, että meitä on paljon enemmän kuin vain tytöt ja pojat. Meillä on vapaus olla juuri sellaisia kuin olemme - onnellisia. Ketään ei pidä syrjiä eikä kiusata, eikä kenenkään tarvitse kestää omalla kohdallaan huonoa kohtelua.
Mikään syy ei ole riittävän suuri, että se oikeuttaisi meidän ihmisarvojemme polkemista.
Kävimme koko perhe yksi ilta uimarannalla ja samalla napsimassa kuvia sateenkaarilippumme kanssa. Iäkäs rouva ajoi meidän ohi hiekkatietä ja heitti hyvin halveksivan katseen meidän lippuumme. Se oli hänelle pieni katse, pieni ele kertoa omat aatteensa, mutta meille se oli suuri viesti siitä, kuinka maailma on vielä todella kesken. Siksi me tarvitsemme Pridea - ei ainoastaan yhtenä kuuna vuodesta, vaan vuoden jokaisena päivänä.
- Minna -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti