"Sä et voi määrätä mua! Sä et oo mun äiti!"

 "Sä et voi määrätä mua! Sä et oo mun äiti!"

En ole koskaan (ainakaan vielä) joutunut kohtaamaan noita sanoja omassa arjessani, mutta uusioperheellisenä olen pohtinut tilannetta ja sitä, että miten tuohon vastaisin? Mikä olisi oikea tapa pitää auktoriteettiä yllä, olla se turvallinen ja vastuuntuntoinen aikuinen astumatta kuitenkaan sekä nuoren, että hänen biologisen vanhempansa varpaille tai reviirille?

Aikuisten väliset kemiat ovat joskus hyvinkin hankalia - varsinkin jos kyseessä on eksät tai heidän uudet puolisonsa. Erityisesti heti eron jälkeen ilmassa voi leijua hyvinkin vahvaa vihaa, katkeruutta ja mustasukkaisuutta. Lisäksi jos entinen puoliso löytää rinnalleen uuden rakkaan, voi itsellä helposti tulla uhattu olo - mitä jos tuo uusi kumppani vie minun paikkani vanhempana? Mitä jos en itse enää riitä? Tai mitä jos lapsi tykkääkin ns. uudesta vanhemmasta enemmän kuin minusta?

Vanhempien omat pelot, epävarmuus, katkeruus ja viha voi helposti johtaa sotaan. Siihen, että aletaan käyttää lasta pelinappulana, jolla pyritään tuhoamaan toisen vanhemman elämä, sotketaan tarkoituksenmukaisesti hänen arkeaan, kytätään ja etsitään toisesta virheitä, mistä sitten kannellaan pahimmillaan sosiaalihuoltoon ja kuormitetaan järjestelmää niin, että ne lapset ja perheet, jotka aidosti apua tarvitsisivat arjessaan, jäävät resurssien puutteessa ilman. 

Tämä käytös on äärimmäisen lapsellista, epäsopivaa ja pahimmillaan täyttää henkisen väkivallan piirteet. Sodan keskellä katkeruuden ja vihan sokaisemat aikuiset eivät enää huomaa, kuinka sota satuttaa pelinappulana toimivaa lasta - täysin syytöntä olentoa, joka ei ole tehnyt mitään pahaa joutuakseen sodan pelivälineeksi.

Eron tullen kaikki tunteet ovat sallittuja. On ok itkeä, surra, olla vihainen ja karjua. Meidän aikuisina pitäisi kuitenkin pystyä takaamaan lapsillemme turvallinen koti elää ja olla. Lapsi ymmärtää jos isä itkee, kun selittää, että isä on nyt surullinen. Joskus on ok myös huutaa, kunhan myös pyytää anteeksi ja selittää, että viha ei johdu lapsesta, vaan äidin on nyt vain huono olla, ja että kyllä tämä tästä - kiitos kun sinä olet siinä, kiitos kun tuot valoa ja väriä äidin elämään.

Erosta ja huonoista tunteista huolimatta vanhempien olisi hyvä sopia molempiin koteihin jotkut yhteiset pelisäännöt, niiden ei kuitenkaan tarvitse olla identtiset! Tämä on asia, minkä itse olen vuosien saatossa hiljaa oivaltanut. Vaikka meillä herätään aamulla jo hyvissä ajoin viettämään päivää, voi toisessa kodissa olla normaalia nukkua puolille päivin. Se ei tee toisesta kodista tai toisesta vanhemmasta huonompaa tai parempaa. Se vain näyttää lapselle ja nuorelle, että elämää voi elää monella eri tavalla, ja mikään niistä ei ole toista tapaa huonompi. Lapsi voi sitten varttuessaan poimia molemmista kodeista ne itselleen sopivat tavat elää ja olla. Ja joskus lapsi saattaa tuoda toisen kodin tapoja myös toiseen kotiin, jos oivaltaa itse, että tämä on hyvä ja fiksu tapa jolla voidaan parantaa myös toisen kodin arkea - näin meillä on tapahtunut monta kertaa!

Koenko itse äitinä lapseni isän uuden puolison uhkana? Voin puhtain sydämin sanoa, että en! Itse koen, että on mahtavaa, kuinka monta rakastavaa ihmistä lapseni ympärillä on. Ne luovat hänelle vahvan turvaverkon ja antavat monipuolisen sekä rikkaan kasvuympäristön lapselle. Olen itse istunut lapseni isän ja tämän puolison kanssa saman pöydän ääreen kahvikupposelle ja olemme yhdessä puhuneet lapsemme arjesta, säännöistä ja elämästä. Minusta on hienoa tuntea aikuiset, jotka lapseni elämään kuuluvat ja olla hyvissä väleissä heidän kanssaan. Olen sitä mieltä, että kaikkien kanssa olisi hyvä tulla toimeen, toki jos toinen aikuinen on täysi persepää, ei minunkaan tarvitse häntä yrittää miellyttää (en siis tarkoita, että eksän puolison kanssa pitäisi olla bestiksiä, mutta niin, että fiksuina aikuisina edes voisimme asiallisesti keskustella lasten asioista).

Nyt kun muutimme uuteen kotiimme ja yhdistimme perheemme, pyysin myös mieheni eksän, eli vanhimman tyttäremme äidin meille kahville. Näin sekä minä pääsin tutustumaan häneen, että hän tietää, kuka uusi aikuinen hänen lapsensa arkea värittää.

Sen lisäksi, että pääpirteiset pelisäännöt ovat kahden kodin välillä toisiaan tukevat (esim. ruutuaika ja nukkumaanmenoaika), on myös hyvä laatia kodin omat sisäiset pelisäännöt. Meidän talouteen kuuluu kaksi aikuista ja kaksi nuorta, joilla molemmilla on myös toiset kodit. Meillä eletään siis tavallaan kolmen kodin arkea. 

Me istuimme ensin mieheni kanssa alas ja pohdimme yhdessä, millaiset pelisäännöt haluamme kotiimme. Yhdessä siksi, että kun istumme alas tyttöjen kanssa, me vanhemmat olemme samalla puolella, eikä erimielisyydet aiheuta ns. porsaanreikiä yhteisiin sääntöihimme.

Kun olimme käyneet pääpiirteet läpi vanhempien kesken, pyysimme tytöt mukaan perhepalaveriin. Istuimme yhdessä keittiönpöydän ääreen kynän ja paperin kanssa. Kävimme säännöt kohta kohdalta läpi ja kirjasimme ne ylös. Kävimme säännöistä vapaata keskustelua ja tytöt saivat kertoa omia mielipiteitään ja kysyä tarkentavia kysymyksiä sääntöihin liittyen. Sääntölista teipattiin lopuksi keittiöön kaikkien näkyille, jolloin jokainen voi tarvittaessa käydä listasta tarkistamassa kohtia jos niikseen tulee.

Kun säännöt ovat selkeät ja ne ovat kaikkien näkyvillä, ei kenenkään tarvitse kokea epäoikeudenmukaisuutta, vaan arki on selkeää ja tasa-arvoista.

Meidän sääntöihimme kuuluu mm. että tytöt petaavat aamulla vuoteensa, pesevät hampaansa ja ottavat vitamiinit. Illalla ennen nukkumaanmenoa huone siivotaan niin, ettei lattialla tai koulupöydällä ole ylimääräistä tavaraa. Tyttöjen vastuuseen kuuluu myös roskien vienti ja astianpesukoneen tyhjennys. Ruutuaika yhtenäistettiin, samoin viikkoraha. Sääntöjä seurataan ja päivitetään tarpeen tullen.

No, mitä vastaisin nuorelle, joka huutaa naama punaisena, etten ole hänen äitinsä? Sanoisin, että se on totta. Minä en ole sinun äitisi - sinulla on jo äiti joka rakastaa sinua, aivan kuten minä olen äiti omalle tyttärelleni. Minä en vie sitä kunniaa sinun äidiltäsi, vaan se kuuluu puhtaasti hänelle. Minä kuitenkin olen aikuinen ja asun samassa taloudessa sinun kanssasi. Minä noudatan samoja sääntöjä kuin sinäkin. Minä lupaan rakastaa sinua kuin omaani ja haluan sinulle vain pelkkää hyvää. Minä en laadi sääntöjä kiusatakseni sinua, vaan turvatakseni niillä sinun elämäsi ja antaakseni sinulle suunnan elämälle. Sinä olet minulle rakas ja tärkeä, ja vaikka sinä kuinka kiukkuat ja karjut, minä en mene pois. Minä seison tässä sinun rinnallasi ja tuen sinua. Sinun ei ole pakko rakastaa minua, mutta toivoisin että silti yrittäisit kunnoittaa minua ja tulla kanssani toimeen.

-Minna-

Tuhannen tuskan matkasuunnitelma

"Epäreilua, miks me ei päästä mukaan?"

Niin... reissuun lähteminen ilman lapsia ei ole (ainakaan itselleni) mikään itsestäänselvyys. Yli päätään matkustaminen maksaa, sen nyt tietää jokainen. Matkaa varten useimmiten tarvitsee säästää rahaa.

Itse olen ollut valtaosan elämästäni opiskelija, jolloin minulla ei ole ollut mahdollisuutta reissata tai edes säästää rahaa matkustamista varten - kaikki raha on mennyt arjen pyörittämiseen.

Valmistuin rakennusarkkitehdiksi vuonna 2018 ja olen ollut siitä asti vakituisessa työssä. Palkka ei ole mikään medioiden hehkuttama överi cool 10 000 € /kk, vaan ihan perus taulukoiden mukainen palkka. Suurin osa palkasta menee vuokraan ja laskuihin. Myös teinitytöt haukkaavat hyvän loven palkkapussista omiin menoihinsa ja kasvavan nuoren tarpeisiinsa.

Palkka on kuitenkin vakio ja se tulee säännöllisesti, joten myös säästöä kertyy. Joskin hyvin hitaasti ja epävarmasti - varmasti voisin elää myös paljon säästeliäämmin kun osaisin luopua sellaisista yleellisyyksistä kuin ulkona syöminen ja perheen kanssa yhdessä harrastaminen.

Koska säästämistahtini ei  ole kovin temmokas, ei reissukassaankaan kilahtele senttejä kovin kiihtyvällä tahdilla. Sen takia reissu tulee aina suunnitella tarkasti ja huolella.

En ole opiskelijaelämäni vuoksi itse ehtinyt juuri näkemään maailmaa, enkä saati ole päässyt näyttämään sitä tyttärelleni. Mieli kyllä tekisi ja haluaisin avata hänen silmänsä sille, kuinka kaunis ja monipuolinen meidän pallomme on (ja myös arvaamaton sekä vaarallinen). Tämän vuoksi reissuun lähteminen ilman lasta tuntuu itsestäni kurjalta - käytän ne pienet säästöt vain itseeni, enkä jaa niitä hänen kanssaan.

Samaan aikaan tiedän, että myös me aikuiset kaipaamme tästä jatkuvasta teiniarjesta omaa aikaa ja omaa tilaa. Suhteemme on kuitenkin yhteisestä kodista huolimatta vielä kovin tuore - olemme olleet yhdessä vasta reilu 8 kk, joten yhteinen aika senkin suhteen on tarpeen.

Mieheni taasen on matkustellut oman tyttärensä kanssa etelän maissa ja hän on tehnyt päätöksen, että seuraava ns. pitkä reissu tulee olemaan aikuisten reissu ilman lapsia. Hänelle ylipäätään matkalle lähteminen ilman lapsia on helpompaa, kun itse jään selvästi tunteilemaan liikaa ja pelkään pahoittavani lasten mielen.

Toki pandemian vuoksi matkustaminen tällä hetkellä ei ole järkevää, siksi teimme mieheni kanssa vain pienen Suomen sisäisen road tripin. Tiedän, etteivät meidän nuoret olisi jaksaneet istua autossa niin pitkää matkaa; kännykästä olisi loppunut akku jo ennen määränpäätä, olisi pissahätä, nälkä ja huono-olo. Jokaisesta kohteesta pitäisi ostaa sitä, tätä ja tuota ja ravintoloissa ruoka olisi aina pahaa ja löytäisimme itsemme mäkkäriltä hermot äärimmilleen kirittynä. 

Nyt siis teimme sen päätöksen, että matkaamme kahdestaan. Ja se teki todella hyvä! Ihme kyllä lapset eivät edes valittaneet, ettei heitä otettu reissuun mukaan - nuorimmainen lähinnä kysyi, että voitaisiinko tehdä vielä matka, minne hekin pääsisivät mukaan? 

Ennen reissua, kun muksut tiesivät lähtevänsä toisille vanhemmilleen, yö meni huonosti. Kumpikaan ei saanut oikein unta ja yöllä vanhempi tytöistä tuli herättämään, koska oli nähnyt painajaista. Normaalisti näin ei käy, kun tiedossa on perus viikonloppu toisilla vanhemmilla, eli kyllä nuoret reagoivat etukäteen meidän matkaamme.

Kun tulimme takaisin ja annoimme heille tuliaiset, oli vastauksena suuri hymy ja halit. Olin ehtinyt maalata mielessäni kuvan kahdesta äkäisestä nuoresta, jotka kiukuttelevat seuraavan viikon sitä, etteivät päässeet matkalle meidän kanssa mukaan. Ehkä olin itse vain stressannut liikaa sitä, kuinka lapset suhtautuvat matkaamme ja ovatko he mustasukkaisia tai jopa kateellisia.

Toivon, että kun rajat aukeaa ja pandemia helpottaa, me pääsemme näyttämään nuorillemme yhdessä  maailmaa. Toki odotan myös meidän aikuisten välisiä, kahdenkeskisiä matkoja kovasti! On itselleni vielä työmaa se, että osaan heittäytyä reissuun ilman lapsia niin, etten kanna siitä itse pahaa mieltä. Jos lapset haluavat olla aina kaikessa mukana, niin koen myös vahvasti, että haluaisin saada jakaa kaiken heidän kanssaan yhdessä - toki aina se ei vain ole mahdollista tai edes kannattavaa.

Ehkä tässä ehtii kerätä kassaankin rahaa vähän enemmän, ennen kuin seuraavan reissun hetki koittaa.

- Minna -

Ensimmäinen kerta Airbnb:ssä

Kuten aiemmassa postauksessani kerroin, kävimme mieheni kanssa viikonloppureissussa ja samalla päätimme kokeilla  elämämme ensimmäistä kertaa Airbnb-majoitusta. Miehelläni on ystäväpariskunta, jotka itse ylläpitävät Airbnb mökkiä ja he opastivat meitä pikaisesti hyvän majapaikan etsimiseen.

Lähdimme etsimään majoituskohdetta ihan uunoina www.airbnb.fi sivuston kautta. Laitoimme hakuun henkilömäärän, kenelle majoitusta haemme ja kohde kaupungin, mistä haluaisimme majoituksen löytää. Sivustolta löytyy yksityishenkilöiden vuokralle tarjoamia majoituspaikkoja sekä sijoittajien omistuksessa olevia asuntoja ja mökkejä. Kuka tahansa voi laittaa sivustolle oman asuntonsa, mökkinsä tai vierashuoneen vuokralle ja tienata näin ekstratuloja.

Itselleni yllätyksenä tuli, että majoitus voi sisältää myös vain yhden huoneen, eli aina tarjolla ei ole koko huoneisto yksityiskäyttöön, vaan majoittaja saattaa nukkua samassa asunnossa kanssasi. Näin oli myös meidän tapauksessa, joskin tajusin itse tämän vasta, kun olimme jo maksaneet yöpaikkamme.

Onneksi olemme mieheni kanssa hyvin sosiaalisia persoonia, joten vieraan ihmisen kotona punkkaaminen ei ollut ihan niin ahdistavaa, mitä se voisi olla. Joskin itse kerkesin jo stressata, että kuinka homma pitää kunnialla hoitaa maaliin? Viemmekö tuliaisena kohteen emännälle pullon viiniä ja illalla löydämme itsemme katsomassa emännän kanssa Salattuja elämiä yhdessä samalla sohvalla kuin sillit tynnyrissä.

Näin ei kuitenkaan luojan kiitos ollut! Kohteemme emäntä Miranda laittoi heti maksamiseni ja varaamiseni jälkeen viestiä ja kysyi, että mihin aikaan saavumme kohteeseen, että hän osaa laittaa meille huoneen valmiiksi. Viesittelyä käytiin puolin ja toisin ja meille tuli heti oikein tervetullut olo vaikkemme olleet vielä edes matkaa aloittaneet.

Olin etukäteen ottanut selvää, että kohteen emäntä Miranda on ns. Supermajoittaja, eli hänellä on käynyt useampi vieras ja hän on saanut kaikilta hyvät arvostelut. Lisäksi luin kohdetta koskevat kommentoinnit läpi ja kaikki ylistivät sekä kohdetta, että kohteen emäntää. Tämänkin pohjalta matkaan lähtö tuntui turvalliselta.

Saavuimme kohteeseen noin puoli kuusi illalla. Miranda oli meitä ovella vastassa huitomassa, että "tänne päin", kun meinasimme itse epäröidä, että olemmeko varmasti oikeassa paikassa. Hän esitteli itsensä ja asuntonsa ja rupattelimme hyvän tovin matkastamme sekä yleensä airbnb:stä. Kysyimme, että kuinka hän uskaltaa päästää vieraita ihmisä kotiinsa ja eikö häntä koskaan pelota? Miranda kertoi avoimesti, että hänkin alkuun pohti samoja kysymyksiä, mutta rohkaistui kokeilemaan ja hänellä ei ole ollut kuin positiivisia kohtaamisia ihmisten kanssa. Me olimme hänelle ensimmäiset vieraat, jotka eivät olleet koskaan käyttäneet airbnb:tä.

Rupattelun jälkeen jätimme tavaramme huoneeseemme, johon Miranda oli pedannut meille levitettävän sohvan, otimme avaimen ja lähdimme tutustumaan vanhaan Porvooseen. Illalla tulimme asunnolle noin kymmenen aikoihin, kävimme suihkussa ja menimme nukkumaan. Miranda tuli kotiin joskus yhdentoista aikoihin, jolloin me olimme jo nukkumassa.

Hänellä on käytäntö, että hän yleensä lähtee ns. jaloista pois, kun vieraat saapuvat, jolloin he voivat rauhassa viettää asunnolla aikaa, katsoa tv:tä, laittaa ruokaa ja peseytyä. Hän itse tulee yleensä kotiin myöhään illalla/yöllä, jolloin majoittuja yleensä on jo nukkumassa. Näin vältytään kiusallisilta yhteisiltä Salattujen elämien katsomisilta. Lisäksi Mirandan valtakuntaa oli talon parvi, missä hän itse katsoi tv:tä ja nukkui, kun taas vieraat saivat rauhassa puuhastella alakerrassa.

Kohteemme oli kaunis moderni minikoti Porvoon Haikkoossa. Rakennusta on aloitettu rakentaa vuonna 2018 ja se on vielä pieniä viimeistelyjä vaille valmis. Kodissa oli käytetty upeita värejä ja hienoja yksityiskohtia. 

Mirandan isä on rakentaja ja hänen kauttaan kotiin oli tuotu hienoja rakenteellisia yksityiskohtia aina laiva-arkkitehtuurista asti. Asunto oli pohjaratkaisultaan todella toimiva ja kaikinpuolin siisti. Erityisesti näin korona-aikaan siisteys nousee erityisen isosti esille.

Tämän kokemuksen mukaan suosittelen kyllä airbnb-matkustamista kaikille. Meidän yö kahdelta hengeltä maksoi 30 €, eli majoitus sopii todella pienellekin budjetille.

Airbnb:ssä on tärkeää huomioida 

1. Avoimuus: Kun kommunikoidaan majoittajan kanssa avoimesti, pysyy molemmat kartalla tilanteesta ja luottamus säilyy. 

2. Kunnioitus: Saavut vieraaksi toisen ihmisen kotiin, joka on valmis päästämään sinut- ventovieraan ihmisen - hänen turvasatamaansa, on syytä kunnioittaa talon sääntöjä. 

3. Siisteys: On kohteliasta jättää paikat tip top ennen kuin poistut kohteesta, kyseessä ei ole hotelli, mihin kuuluu loppusiivous (ellei se erikseen kohteeseen kuulu), vaan omat jäljet on syytä siivota - edelleen, olet vieraana toisen ihmisen kodissa.

4. Rento ja avoin mieli: Hyvällä huumorilla ja leppoisalla asenteella tulee yhden yön toimeen melkein kenen tahansa kanssa!

- Minna -

Aikuisten matkalla

"Sano joku ilmansuunta!"

"Miksi?"

"Sano nyt vain!"

"...Etelä?"

"Ok, se on meidän viikonlopun suunta!"

"Huh, melkein sanon Itä! Onneksi vaihdoin, ennen kun avasin suuni!!😂"

Koska olemme molemmat mieheni kanssa lastemme `päävanhempia` tytöt ovat suurimman osan ajasta meillä myös kesälomalla. Lapset käyvät muutaman viikon välein toisilla vanhemmillaan, aina muutaman päivän ajan, ja harvoin he lähtevät kotoa pois yhtäaikaa. Tämän vuoksi meillä on melkein aina kotona vähintään yksi teini vailla huomiota ja rakkautta.

Meille aukesi tämän kesäloman ainoa teinitön viikonloppu, kun molemmat tytöt olivat yhtäaikaa toisilla vanhemmillaan ja päätimme mieheni kanssa ottaa ekstempore-irtioton arjesta ja aina uudelleen täyttyvästä pyykkivuoresta roadtripin keinoin.

Minulla on ollut jo useamman vuoden unelmana käydä Porvoossa (ja erityisesti Paskakaupassa!), joten lähdimme rakentamaan meidän viikonlopun kestävää roadtrippiä sen ympärille. Halusimme tehdä matkan omalla autolla ja katsellen pikkuteiden maisemia moottoritien sijaan. Halusimme, että matka ei olisi liian suunniteltu, vaan sitä voitaisiin tehdä rauhassa ja suunnitelmasta voitaisiin poiketa tarvittaessa. Ajatus oli tutustua Suomeen, toisiimme ja vain nauttia matkasta ilman iänikuista "joko ollaan perillä?"-mantraa.

Lähdimme matkaan Kuopiosta ensin kohti Lahtea. Ajoimme reittiä Jämsä - Kuhmoinen - Vääksy. Halusimme ajaa pienempiä teitä ja hakea reittejä, missä ei aiemmin olla vielä ajettu (mikä on hieman haastavaa mieheni rekka-autoilu historian vuoksi). Ihastelimme Suomen kaunista luontoa, vilja- ja rypsipeltojen paljoutta ja nautimme toistemme seurasta. Kuinka ihana on matkustaa ihminen rinnallaan, jonka kanssa hiljaisetkin hetket ovat mukavia eikä lainkaan kiusallisia!

Lahdesta meidän oli alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus ajaa Hollolaan katsomaan Kiikunlähdettä, mutta internetin ihmeellinen maailma osasi kertoa meille, että huonosti käyttäytyvät ja luontoa arvostamattomat retkeilijät ovat miltei tuhonneet koko Kiikunlähteen ympäristön, minkä vuoksi lähteen ympärillä maata omistavat ihmiset ovat vetäneet rajoilleen piikkilanka-aitaa ja "yksityisalue"-kylttejä. Lähdettä pääsee ihastelemaan pieneltä, noin neljän neliön kokoiselta tasanteelta.

Tämä tieto söi hieman intoa mennä Kiikunlähteelle ja Lahteen saapuessa sunnitelma vaihtuikin lennosta, kun minä vanhan liiton fanina muistin, että Lahdessa sijaitsee Apulandia - tuo Apulanta-bändin historiaan pureutuva museo ja kahvila. Ja voi sitä riemua ja kirkunaa, kun mies suostui suunnitelman vaihtoon muitta mutkitta (taas yksi syy rakastaa häntä vielä enemmän!).

Käänsimme siis auton keulan kohti Apulandiaa. Ja voi, kuinka nostalginen paikka se olikaan kaikkine valokuvine, tarinoineen, julisteineen ja fanikirjeineen. Kyllä tämän vanhan fanin sydän värisi ja mieli lensi 2000-luvun alkuun, mistä oma teiniaikainen fanitukseni alkoi. Myös mieheni - vaikkei kyseisen bändin musiikista niin ole aiemmin piitannut, piti kovasti paikasta. Museokierroksen ja nostalgisoinnin jälkeen joimme vielä Apulanta-kahvit ja jätimme omat puumerkkimme kahvilan rakenteisiin.

Lahdesta ajoimme suoraan Poriin käyttäen jälleen pienempiä teitä. Askolassa mieheni bongasi tienvarsikyltin, missä kerrottiin alueella sijaitsevan hiidenkirnuja. Hän ehti lausua ääneen "pitäisikö käydä kats..." kun minä kirkaisin "JOOO! En ole ikinä nähnyt niitä muualla kuin maantiedonkirjassa!". Ja niin pysähdyimme jälleen. Pysähdys oli senkin suhteen oikein hyvä, koska olimme ajaneet jo usean sata kilometriä, selkä ja jalat kaipasivat liikuntaa (vanhukset - HAH!).

Kirnuille päästäksemme meidän piti kulkea luontopolkuja pieni matka (noin 300 m). Kirnut sijaitsivat jyrkässä kalliorinteessä, minne retkeilijöitä varten oli rakennettu portaat kaiteineen. Hiidenkirnut olivat kyllä upeita luonnon muokkaamia taideteoksia - joskin ne hieman näyttivät myös pelottavilta minun mielestäni. Tällaisena somehaukkana oli koko ajan pelko perseessä, että puhelin putoaa moiseen onkaloon ja voin heittää hyvästit kaikelle elämälleni... surullista - tiedän!

Hiidenkirnuilta kuljimme takaisin autolle reitkeilyyn tarkoitettua metsäpolkua pitkin, mikä kulki upeiden valtavien kallioiden tyvessä. Sää oli oikein kuuma ja miltein trooppinen. Itikat ja paarmat söivät meidän sääret, mutta tämä stoppi oli kaiken vaivan arvoinen!

Hiidenkirnujen jälkeen ajoimme kohteeseemme Porvooseen. Olimme varanneet Porvoon Haikkoosta elämämme ensimmäisen kerran AirBnB-majoituksen. Majoitus jännitti alkuun, että kuinka kaikki sujuu, sillä majoittaja tulee nukkumaan samassa rakennuksessa kanssamme, mutta kaikki meni kuin vettä vain ja majoittaja oli super mukava!

Veimme tavaramme yöpaikkaamme ja lähdimme kiertelemään Vanhaan Porvooseen. Ai että kuinka KAUNIS voikaan olla kaupunki! Olen niin usein käynyt Tukholmassa ja Tallinnassa, mutten koskaan ole oivaltanut, kuinka kauniita vanhoja kaupunkeja meillä täällä Suomessakin on! Ihmiset  olivat iloisia ja hymyileviä sekä aidosti uteliaita siitä, keitä olemme ja mistä tulemme. Ravintolat ja terassit pursusivat nauravia ja kesäillasta nauttivia ihmisiä, ilmassa tuoksui ruoka ja näyteikkunoissa oli esillä mitä kauniimpia tuotteita aina käsintehdystä saippuasta design keramiikkaan. Kaikki oli kuin romanttisesta elokuvasta.

Söimme alkupalaksi Vanhan Porvoon jäätelötehtaan käsintehtyä jäätelöä jäätelokioskista. Kolme nuorta myyjää suosittelivat omia suosikkimakujaan, minkä vuoksi itse päädyin valitsemaan kirsikan makuisen pallon ja mieheni paahdetun mantelin. Ja siis WAU! Ei todellakaan mitään esanssi-kirsikkaa vaan ihan oikeaa raikasta kirsikkaa. Vieläkin hymyilyttää pelkkä ajatus, kuinka hyvää jäätelö tuli nautittua.

Kävimme ihastelemassa Porvoon jokea, kävelimme käsikädessä jokirantaa ja kuuntelimme ihmisiä puhumassa ruotsia. Tiesitkö muuten, että Porvoossa melko ytimessä sijaitsee laskettelukeskus?! En minäkään! Se  oli vänkä näky!

Poikkesimme vielä uudestaan Vanhaan Porvooseen kirkon mäelle ja kävimme syömässä kevyen iltapalan ravintola Salt:ssa. Iltapalamme sisälsi Grillattuja Jättirapuja sekä artesaanileipävalikoiman. Kylkeen lasi valkoviiniä ja miehelleni lasi paikallisen panimon olutta. Kyllä sielu lepäsi siinä hetkessä!

Illalla vielä ajoimme Emäsaaren kärkeen leirintäalueelle, otimme Lidlistä ostetut mansikat mukaan ja menimme syömään ne meren rannalle. Meren suolainen tuoksu, pastellinsävyinen taivas, mansikat ja veden liplatus - tuntui oikeasti siltä, että nyt ollaan lomalla.

Aamulla söimme aamiaisen, ajoimme Porvoossa sijaitsevaan Paskakauppaan shoppailemaan itsellemme ja teineillemme tuliaisia ja käänsimme auton keulan kohti seuraavaa etappia, eli Loviisaa. Matkan taitoimme jälleen pienempää reittiä maisemia ihailleen.

Loviisa on itselleni merkittävä paikka, sillä isäni on nuoruusvuosinaan ollut siellä rakentamassa yndinvoimalaa. Loviisa on mainittu hänen nuoruusseikkailuissaan pieni veikeä virne suupielessä moneen otteeseen ja olen aina halunnut päästä näkemään, että mistä isäni seikkailut juontavat juurensa?

Mieheni on käynyt Loviisassa kerran aiemmin ja hän piti kaupunkimiljööstä kovasti. Enkä lainkaan ihmettele, että miksi! Jälleen niin kaunis ja tunnelmallinen paikka! Vanhaa historiallista kaupunkia ja merenrantaa. Pääsimme myös uimaan mereen, mikä viilensi ihanasti paahtavassa helteessä. Siellä laiturilla istuessa sitä taas kerran vain nautti. Nautti tuulesta ja meren tuoksusta. Nautti kiireettömyydestä. Nautti ihanasta seurasta, siitä että siinä rinnalla on ihminen joka osaa nauttia samoista pienistä asioista kuin itse. Että rinnalla on joku jakamassa sen tunteen.

Loviisasta ajoimme Kouvostoliittoon, eli Kouvolaan. Sieltä varasimme huoneen Sokos Hotel Vaakunasta. Korotimme varaustamme hieman, jotta saimme huoneeseemme kylpyammeen. Kävimme syömässä hotellin omassa Frans & Rose -ravintolassa kolmen ruokalajin illallisen ja sulkeuduimme huoneeseemme kylvyn hemmoteltavaksi ja elokuvaa katsomaan (oikein porsasteltiin ja ostettiin ennen hotellille tuloa ABC:lta iltaa varten irtokarkkia). Ilmastoitu huone, valkoiset puhtaat petivaatteet, kylpy, leffa ja hyvä seura - voiko sitä ihminen muuta kaivata? Mietimme, että pitäisikö tässä olla aktiivinen ja lähteä vielä kävelemään Kouvolaan, mutta ei - me oltiin nauttimassa lomasta, silloin ei pidä tai täydy tehdä mitään. Riittää että on vain. Ja mehän vaan olimme. Aamulla vielä monipuolinen hotellin aamiainen vatsaan ja matka kohti kotia.

Aina ei tarvitse matkustaa lämpimään maahan pois Suomesta nauttimaan lomasta. Aina ei tarvitse olla poissa viikkoa tai kahta. Ihan pieni irtiotto arjesta riittää nollaamaan joskus tämän oravanpyörän. Suomi on pullollaan todella upeita paikkoja, kauniita katuja, herkullisia tuoksuja ja huumaavia makuja. 

Aion sanoa tästä lähtien useammin `Kyllä` Suomi-matkailulle! 

Mikä on sinun lempi paikkasi Suomessa?

Onnelliset teinit tuliaissukkiensa kanssa
(sukat ostettu paskakaupasta)

-Minna-

Häitä, kaasoilua ja itsenäistymistä

Sain suuren kunnian toimia hyvän ystäväni kaasona hänen häissään. Häitä on järjestelty koko kevät - on vietetty polttareita perinteisin menoin ja on istuttu iltaa kaasojen, bestmanien ja avioituvan parin kanssa suunnitellen hääohjelmaa, asuja, menua ym. 

Viime viikonloppuna oli vihdoin H-hetki ja ystävä pariskuntani sanoi toisilleen "Tahdon".

Kun hääjuhla lähestyi, tajusimme puolisoni kanssa, että juhla osuu lauantaille, jolloin meidän molemmat tytöt ovat kotona kanssamme. Ensimmäinen ajatus oli alkaa etsiä heille yöpaikkaa mummolaan/ukkilaan tai toisille vanhemmille, mutta sitten mieleeni tuli, että olisiko nyt kuitenkin aika kokeilla kotona yksin (tai tässä tapauksessa kaksin) oloa? Tiesimme, että olemme häissä liikenteessä autolla, ja että olemme tulossa kotiin puolen yön aikoihin, eli vielä ei tarvitsisi olla yötä ilman meitä.

Kumpikaan tytöistämme ei ole aiemmin ollut koko päivää yksin kotona, muutaman tunnin pätkiä toki. Kuitenkin he ovat erityisesti yhteen muuttomme jälkeen yhdessä toisiaan tukien itsenäistyneet valtavasti ja yleistä reippautta on ollut havaittavissa molemmissa tytöissä. Lisäksi he ovat hitsautuneet eri persoonallisuuksista huolimatta jo kuin oikeiksi sisaruksiksi kaikkine draamoineen ja härkkimisine, ja heidän yhteiseen olemiseen voi näin vahempana avoimin mielin luottaa.

Kysyimme siis neitosilta, että mitä he olisivat mieltä siitä, että he olisivat lauantain keskenään kotona sillä välin, kun me käymme juhlimassa häät. Tytöt pohtivat asiaa hetken itsenäisesti sekä yhdessä ja ilmoittivat, että tämä kyllä sopii heille.

Tyttöjen kanssa käytiin läpi meidän aikuisten päivän aikataulu ja he suunnittelivat myös omille puuhilleen aikataulun. Lisäksi annoimme heille rahaa ruokaan sekä muuhun `humputteluun`. Teimme heillä myös selväksi, että meidät tavoittaa koko ajan puolisoni puhelimesta, jos jokin hätä tulee.

Itse lähdin hääparin avuksi jo ennen puoltapäivää ja mieheni tuli perässä kahden aikaan. Kotiin tulimme noin puoli yksi yöllä. Vastassa ovella meitä oli kaksi pirteää, suihkun raikasta ja hampaat reippaasti pessyttä teiniä, suurin iloisin halauksin.

Tytöt olivat käyneet päivällä yhdessä kaupungilla ostamassa viikonloppuherkkuja sekä lähi pizzeriasta pizzaa. Kotona oli katsottu elokuvia ja ulkoilutettu kissaa. Riitoja tai erimielisyyksiä ei ollut tullut vastaan.

Kieltämättä koti näytti siltä, että siellä oli kaksi teiniä pitäneet keskenään sokeriöveri Käty-bileitä kaikkine pizzalaatikoineen ja karkkipapereineen. Tunnelma oli kuitenkin lämmin. Tytöt kertoivat yksityiskohtaisesti, mitä he olivat puuhanneet ja missäkin järjestyksessä. Sitten vielä meidän vanhempien piti kertoa, että mitä me olimme tehneet ja mitä kaikkea häissä oli tapahtunut. 

Seuraavana päivänä kyselin vielä nuorimmaiselta, että miltä päivä oli tuntunut ilman vanhempia? Pelottiko? Jännittikö? Oliko kivaa? Miltä ilta tuntui? Olisiko hän voinut kuvitella olevansa yötä kotona ilman vanhempia? 

Neiti sanoi, että päivä oli tuntunut oikein hyvältä ja että jos me emme olisi tulleet kotiin yhteen mennessä, he olisivat menneet omatoimisesti nukkumaan. 

Näin vain ne nuoret kasvavat. En olisi uskonut, että vielä tämäkin päivä koittaa, että meille vanhemmille tosiaan tulee vapaus joskus silloin tällöin ottaa itsellemme pieni pala omaa aikaa ja lapset kyllä pärjää sen hetken keskenään ilman, että mitään raajoja katkeaa.

Tämä oli taas pieni askel elämässä, mutta suuri askel tässä hetkessä.

Upean kuvan meistä otti Jenna Mattjus (@jennakaan)

-Minna-

Kasvamista, hyväksymistä ja vaaleanpunaisia saappaita

Muistan, kun ystäväni oli vuosia sitten kaupassa pienen poikansa kanssa. Poika rakastui päätä pahkaa vaaleanpunaisiin kumisaappaisiin ja halusi ne ehdottomasti itselleen. Ystäväni, ylpeä äiti, oli jo kassalla poikansa ja saappaiden kanssa, kunnes poika yhtäkkiä pysähtyi, katsoi äitiään ja sanoi "Äiti, mitä jos minua kiusataan sen takia, että käytän vaaleanpunaisia kumisaappaita koulussa?"

Ystäväni sydän murtui noihin pieniin, mutta voimakkaisiin sanoihin. Mitä äitinä tai vanhempana voi vastata lapselle tuossa tilanteessa? Emme voi luvata, ettei joku kiusaa sinua. Sinua voidaan kiusata niin vaaleanpunaisten saappaiden, väärän merkkisten vaatteiden, kuin hassusti sointuvan ässän takia. Me emme voi vaikuttaa siihen, että joku päättää alkaa nälvimään toista ihmistä, jos tämä ei istu nälviän maailmankuvaan. Se tieto turhauttaa ja murtaa vanhempaa, joka haluaa suojella kaikkein rakkaintaan maailman pahuudelta.

Se, mitä me voimme tehdä, on laajentaa sekä omaa, että lapsemme maailmankuvaa. Me voimme sanoa lapselle, että sinulla on oikeus pukeutua niin kuin haluat, sinulla on oikeus rakastaa ja elää niin kuin hyvältä tuntuu - toki turvallisesti, itseäsi ja muita kunnioittaen. Sinä et ole vastuussa muiden aatteista, etkä sinä voi pakottaa ketään omien aatteidesi raameihin. 

Elämme Pride-kuukautta (kesä 21) ja sen huipentumaa Pride-viikkoa. Meidän nuoret tykkäävät bongata sateenkaarilippuja sekä -tuotteita niin kaupoista, kaduilta, kuin sosiaalisesta mediasta. Erityisesti nuorimmainen on hyvin kiinnostunut Pridesta ihan ympäri vuoden ja olen siitä äitinä hyvin ylpeä.

Pride ei ole kuitenkaan vain ostohuumaa, vaikka moni yritys sitä hyödyntääkin röyhkeästi markkinoinnissaan. Pride on tasa-arvon ja ihmisoikeuksien tavoittelua. Ihmisoikeudet eivät ole mielipideasia, ne kuuluvat tasapuolisesti jokaiselle meistä. 

Kuinka olen itse kertonut lapsillemme Pridesta ja tasa-arvosta, olenhan itse etuoikeutettu valkoinen heteronainen, jonka ei ole koskaan tarvinnut piilotella itseään tai seksuaalisuuttaan? Varmasti olen tietämättömyyttäni jättänyt paljon sanomatta. Minunkin matka ihmisoikeuksien maailmassa on vielä täysin kesken. Mutta minä yritän. Ja toivon, että myös lapsemme yrittävät. Sillä se on askel kohti parempaa ja suvaitsevampaa yhteiskuntaa.

Meillä on opetettu, että pojat voivat käyttää vaaleanpunaisia kumisaappaita ja tytöt voivat leikkiä sinisillä autoilla. Tyttöjen ei tarvitse yksinomaa rakastaa poikia, eikä poikien tyttöjä, vaan rakkaus on enemmän kuin sukupuolielimet jalkojen välissä. Myös se, että meitä on paljon enemmän kuin vain tytöt ja pojat. Meillä on vapaus olla juuri sellaisia kuin olemme - onnellisia. Ketään ei pidä syrjiä eikä kiusata, eikä kenenkään tarvitse kestää omalla kohdallaan huonoa kohtelua.

Mikään syy ei ole riittävän suuri, että se oikeuttaisi meidän ihmisarvojemme polkemista. 

Kävimme koko perhe yksi ilta uimarannalla ja samalla napsimassa kuvia sateenkaarilippumme kanssa. Iäkäs rouva ajoi meidän ohi hiekkatietä ja heitti hyvin halveksivan katseen meidän lippuumme. Se oli hänelle pieni katse, pieni ele kertoa omat aatteensa, mutta meille se oli suuri viesti siitä, kuinka maailma on vielä todella kesken. Siksi me tarvitsemme Pridea - ei ainoastaan yhtenä kuuna vuodesta, vaan vuoden jokaisena päivänä.

- Minna -